maanantai 2. syyskuuta 2013

Blogin lomaltapaluu

Apua, noin vain vierähti 3 kk, enkä ole yhtään ehtinyt saanut aikaiseksi julkaista mitään. Kirjoittaa olisin jossain vaiheessa ehtinytkin, mutta miten tuo valokuvien ottaminen voi olla niin vaikeaa?

Muutaman käsityön olen saanut kesän aikana valmiiksi, vaikka paljon vähemmän kuin toivoin. Pääasiassa sukkia. Kesäkuussa aloitettu vauvan haalari on edelleen kesken :( bloggailen näistä pikku hiljaa, toivottavasti pääsen taas vauhtiin bloggaamisen saralla.

Tässä yhdet kesän aikana valmistuneet. Samalla kaavalla mennään kuin edellisessa postauksessa. Nämä vaan on niin kivat jalassa, että oli pakko tehdä heti toiset. Ihan kuumimmalla helteellä en näitä pitänyt, muuten kyllä koko kesän :)




Toivon, että saan nyt pidettyä tämän blogin hengissä, vaikka tauon jälkeen aloittaminen tuntuukin hiukan vaikealta. Pitkin kesään huomasin kuitenkin miettiväni, että mistä kaikesta tänne olisi kiva kirjoittaa, siis käsitöihin liittyen. Hmm, ehkä niitä olisi kannattanut kirjoittaa muistiin :)

Neuleintoa syksyyn!

torstai 30. toukokuuta 2013

Kesätepastelua

Tarhan tädeille harkitsin tekeväni tossukat, mutta lahja vaihtui lopulta tiskirätteihin. Innostuin kuitenkin tekemään ne itselleni, kun lankaa löytyi sopiva jämäkerä ja näitä tehdessä pääsin harjoittelemaan uusia juttuja. Eli kärjestä aloitus ja kolmen puikon päättely.

Silmukoiden luontiin käytin Judy Beckerin kehittämää Magic cast on -menetelmää. Loin silmukat useamman kerran ja viimeisenä tällä tyylillä, joka oli musta ihan paras. Aiheesta löytyy useita videoita googlettamalla. Myös Novitan sivuilta löytyi kuvallinen ohje, mutta siitä oli ihan vahingossa jäänyt pois tekniikan kehittäjän nimi.


Ohje löytyy täältä


Suuaukoista tuli vähän pienet, kun innossani kudoin vähän liikaa. Ei haittaa, menevät omaan jalkaan kuitenkin. Tähän lankaan olen ihan kyllästynyt, kun mulla on tästä samasta jo sukat. Sain kuitenkin kerän tuhottua näihin melkein kokonaan ja valmiiksi raidoitetulla langalla näitä oli kiva tehdä, kun ei tarvitse päätellä. En ainakaan heti näkisi näitä tekeväni yksivärisenä, jotenkin tuntuu tylsältä. Varmasti teen näitä vielä joskus lisää, jotain jämälankojakin näihin voisi käyttää.

Aina mulla olisi lisääkin asiaa, mutta tuo vauva on ihan eri mieltä. Sylivauva <3



perjantai 24. toukokuuta 2013

Lahjontaa

Olen käyttänyt lähiajat lahjojen kutomiseen. Tarhan tädit pitää lahjoa ja parturistani tuli toisen kerran isä.

Tarhan tädit saavat tiskirätit. En tiedä sitten onko hyvä lahja, mutta tällä mennään kuitenkin. Tätejä on onneksi vain kaksi, eli helpolla pääsen :) mietin ensin jonkinlaisten villatossujen tekoa, mutta jalkojen kokoa olisi pitänyt alkaa aktiivisesti vahtimaan ja sen vuoksi tämä suunnitelma sitten jäi. Ehkä teen jotain isompaa sitten, kun esikoinen lähtee kouluun. Viime keväänä en edes antanut mitään, ajattelin, että se joululahja riittää.


Turkoosit rätit tarhan tädeille ja harmaa on ensimmäinen yritelmäni alkuvuodesta. Harmaan ohje Turun Sanomista, turkoosit Novitan ohjeilla. Lankana kaikissa Novitan bambu.


Junasukat parturin tyttövauvalle, tein vähän isommat, että ovat sopivat sitten talvella. On se kiva, kun on miesparturi ja ei tarvitse murehtia äitiyslomaa :)
Näissä lankana Viking Baby Ull.

Lisäksi sain valmiiksi looppausharjoituksena tehdyt unisukat esikoiselle. Tein siis varresta, 2 sukkaa kerralla. Ihan hyvin se meni ja tekniikka tuli tutummaksi, täytyy tehdä toisenkin kerran. Niistä ei kuitenkaan tullut kovin nättejä jostain syystä, eli kuvan jätin ottamatta!

Pitäisikö aloittaa vauvalle bambulangasta tehtyä haalaria, nyt kun tuo ei vielä liiku. Vihreä-valkoinen, vai kelta-valkoinen....?

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

supersale- ostoksia

Terveiset ulkomailta :)
Käytiin perheen kanssa katselemassa aurinkoa viikon verran. Enkä kutonut koko reissun aikana yhtään!!

Ennen matkaa ehdin kuitenkin tilata Tapsalta vähän alelankoja. Siis mitään tarvetta ei ole ja nyt tästä alkaa oikeasti tulla ongelma, kun lankamäärä ylittänyt 20 kg. Juu, 20 kg. Onhan se ihan järkyttävä määrä, kun otetaan huomioon, että olen sen kaiken ostanut puolen vuoden aikana, jonka vasta olen kutonut. Nomuttakunneonniinihania <3

Mä oikein ajatuksella valitsin nämä ja suunnittelin mitä mistäkin tulee jne. Niin, ehkä ensi kerralla kirjoitan ne suunnitelmat ylös, koska nyt en muista enää lainkaan mitä mistäkin suunnittelin. Tässä kuitenkin ihanat ostokseni, taidan käyttää loppuillan surffailuun ravelryssä!







tiistai 30. huhtikuuta 2013

Pitsisukat

Nyt NE ovat valmiit, ensimmäiset pitsisukkani ikinä!! Mä tein sen, jei. No myönnettäköön, etteivät ne olleet millään tavalla vaikeat.. mutta kaipa mä silti voin olla iloinen :)


Ohje oli siis Novitan kevät 2013 -lehdestä, lankana Pikkusisko ja puikot 2,5 mm KnitPron puiset. Siis en ymmärrä, että miten näihin voi mennä lankaa 82 g, kun ohjeessa luki, että vajaa 150 g? En tajua. Laskin vielä lehden kuvasta, että noita kuvioita on saman verran, eli en tehnyt vahingossa lyhyempiä.

Jotenkin ovat nätit, mutta ei yhtään mun juttu kuitenkaan. Taidanpa antaa lahjaksi siskolle, hänellä on saman kokoinen jalka. Saatanpa silti tehdä vielä toisetkin, näitä on minusta kiva tehdä ja valmistuivat aika nopeasti. Mulla olisi vielä jemmassa samaa lankaa vaaleanpunaisena. Ne saattaisi olla aika söpöt.

Nyt mun pitää ottaa ja selättää ensimmäinen englanninkielinen ohje. Vauvan villahousut olisi seuraavaksi listalla. Ahistaa, kun en oikein noita suomenkielisiä ohjeitakaan vielä osaa tulkita. Olen katsellut pitsihuivien ohjeita, mutta en osaa tulkita niitä suomeksikaan. Toisaalta kun luen rauhassa kohdan kerrallaan, niin ehkä selviän kuitenkin. Paloina se norsukin syödään, vai miten se menikään.

Lähdetään koko perhe sunnuntaina viikoksi matkalle ja mun pitäisi ottaa jotain kivaa matkaneuletta mukaan. Ehkä aloitan parit perussukat. Voi olla, ettei tule yhtään neulottua, mutta mukaan on otettava varmuudeksi kuitenkin.



Mukavaa vappua!

Kiirettä!

Äh, mun piti tänään kuvata tänne eilen valmistuneet pitsisukat. Kuvaamaan olisin ehkä ehtinytkin, mutta ne kaikki 4 langanpätkää pitää vielä päätellä. Niin, katsotaan josko illalla vielä ehtisi, vaikka silloin on kuvausolosuhteet huonot. Niistä kuitenkin lisää, kun ehdin.

Siis oikeasti, mä sain tunnustuksen



enpä koe tätä ansainneeni, mutta iloinen olen kuitenkin! Tunnustuksen sain ihanasta Pitkon blogista Kerroksia kirjavia. Heti tuli suorituspaineita, että pitää panostaa tähän enemmän :)

Seuraan useitakin neuleblogeja, mutta mikään näistä ei taida täyttää niitä kriteereitä, että voisin tämän laittaa eteenpäin. Paitsi siis blogi, josta tämän sain. Sitä suosittelen kyllä lämpimästi! Minäkin kaipaisin paikkaa, josta voisi uusia kiinnostavia blogeja löytää. Saattaahan sellainen ollakin, itse en ole blogeja lukenut juurikaan ennen tätä neuleharrastuksen aloittamista. Tässä harrastuksessa blogit ovat ihan kullanarvoisia, saa ihania vinkkejä ja oppii uusia asioita.

Kiitos <3

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Aloituksia

Uudella innolla yrittämään kahta sukkaa yhtäaikaa pyöröpuikoilla. Katsoin pari hyvää videota you tubesta ja rohkaistuin taas yrittämään. Ensimmäisellä kerralla häiritsi se sauman löysyys, mutta videosta sain uskoa siihen, että kiristämällä se häviää. Tilasin kuitenkin ne Chiaogoon red lace- puikot, vaikka näyttää siltä, että noilla Knit Pro:n puikoillakin onnistun. Kerron sitten vertailua, kunhan ne saapuvat.


Olisi varmasti tylsää tehdä tämä juuri aloitettu tylsä tavissukkaprojekti loppuun, niin olihan se pakko aloittaa jotain muutakin. Päätin olla rohkea ja yrittää pitsineuletta, vaikka ohjeet tuntuvat aina niin pelottavilta tällaisen aloittelijan mielestä. Alku meni kuitenkin hienosti ja vaikuttaa siltä, että selviän näistä kevyesti. Jei, taas uutta uskoa siihen, että olen jotain oppinut. Päätin tehdä kaksi sukkaa yhtäaikaa, jotta niistä tulisi mahdollisimman samanlaiset. Eri puikoilla nyt kuitenkin, yksi uusi asia kerrallaan.



Ohje on Novitan Kevät 2013 lehdestä.

Mä voisin muuten vaikka myydä sen Kaksi sukkaa kerralla 2 - kirjan, jos joku on innostunut ostamaan sen? Ehkä se kannattaisi laittaa johonkin huuto.nettiin.

Äsken innostuin, kun luin Neuleaddiktion blogia ja hänen tekemiään villahousuja, ohje Ravelryssä. Pakko siis käydä huomenna lankakaupassa, ei mulla ollut mitään näihin sopivaa kotona. Niin, eikä meillä edes kestoilla :/
En ole koskaan tehnyt englanninlielisellä ohjeella mitään, miten mahdan onnistua. Kieltä kyllä osaan, mutta neulesanastoa en, kun se on suomeksikin vielä aika hakusessa :)

Vauva herää aina, kun yritän päivittää tänne. Mentävä siis.